Teknisesti taitavaksi koskimelojaksi voi oppia jopa uima-altaassa. Kosken lukutaidon oppii vain kuohuvissa vesissä.
Koskimelonta sopii uimataitoiselle, terveelle, urheilulliselle ja järkevälle ihmiselle. Mutta erityisen tärkeää on pitää vedestä elementtinä.
Lajin harrastaminen ei vaadi suuria kuohuvia vesiä, sillä pienissä könkäissä kuluu helposti parikin tuntia. Ennen suureen koskeen menoa pitää kerätä kokemusta pienistä kuohuista, jotta pystyy ottamaan isojen vesien haasteen vastaan turvallisesti.
Suomessa legendaarisia koskia löytyy muun muassa Tornio-Muoniojoesta, Kuusamon alueelta, Kymijoelta ja Ruunaasta. Suomen rajojen ulkopuolella mahtavia vesiä virtaa etenkin Norjassa.
Melontatekniikkaa
Kuohuissa kajakki harvoin kulkee suorassa, jonka vuoksi lantion pitää olla liikkuva. Mitä enemmän lanne rockaa, sitä varmemmin kajakki myötää vesiä ja pysyy pystyssä.
Kallistukset pitää hoitua oikeaan suuntaan – sisäkaarteen puolelle ja alavirtaan, jotta kajakki ei kumoudu.
Akanvirrassa vesi virtaa vastakkaiseen suuntaan kuin kosken päävirta. Sen muodostaa usein suuret esteet virrassa, kuten kivet tai rantojen muodot. Päävirrasta siirryttäessä akanvirtaan kallistutaan ylävirran puolelle. Lantion liikkeellä vahvistetaan kajakin ohjautuvuutta eli kevennetään melalla ohjattuja käännöksiä.
Jos nousu ei onnistu, tärkein taito on saada aukkopeite irti ja poistua kajakista silmänräpäyksessä ilman henkisiä vammoja.
Koskessa ei pidä koittaa nousta pystyyn, vaan virrassa uidaan aina selällään jalat edellä ja pinnassa alavirtaan päin.
Uidessa kajakki täytyy aina ehdottomasti kulkea vierellä tai alapuolella. Perässä tuleva kajakki saattaa osua paikalleen juuttuneeseen uimariin ja murskata tämän kallioon, sillä vedellä täytetty kajakki voi helposti painaa jopa 500 kiloa.
Koskenlukua
Kun veden liike poikkeaa, sen aiheuttaa joku tekijä, kuten kivi. Vesi saattaa olla sileää tai valkoista kuohua sen ympärillä. Pahoihin stoppareihin eli honttoihin joutuminen kumoaa hetkessä taidottoman melojan. Käytännössä vesi hontoissa on kuin ilmaa ja pudottaa kajakin kuohuvan veden pohjalle. Stopparin liikkeet ovat hyvin riuhtovia ja voivat kiskoa jopa olkapään sijoiltaan tai melojan kajakistaan.
Stopparista pois pääsy voi olla mahdotonta ilman kajakista poistumista.
Este vedessä voi tehdä virranjakajan, esimerkiksi siltojen pylväät ja isot kivet, jolloin veden liike muuttuukin päinvastaiseksi. Esimerkiksi kosken laidoilla on näitä akanvirtoja, jotka kaatavat kajakin jopa tasaisen näköisellä vedellä, mikäli näitä paikkoja ei osaa lukea.
Kun akanvirrat on hahmotettu, varsinainen koskimelonta voi alkaa. Sillä ne ovat juuri niitä virtauksia, joita voi käyttää parhaiten hyödykseen liikuttaessa liikkuvassa vedessä.
Suomessa harvemmin toisin kuin ulkomailla on vaarana kiilautua veden alla olevien kivien väliin, mutta tämäkin uhka on olemassa. Veden varaan jouduttuaan tulee uida kuin liukuisi peffamäessä – jalat ylhäällä edessä. Tällöin jalat suojaavat kehon tärkeimpiä osia törmäyksiltä.
Eri tapoja harrastaa koskimelontaa
Koskimelonnan voi jakaa karkeasti neljään osaan. Yleiskäsitys koskimelonnasta on virtapaikkojen läpi laskeminen, joka on lähes väistämätöntä harrastettaessa retkimelontaa joissa.
Koskessa voi syöksylaskea tai pujotella koskeen merkittyä rataa pitkin, jolloin puhutaan kanoottipujottelusta eli slalomista. Freestyle-melontaa harrastetaan pystypyörteissä eli stoppareissa. Esteen takana valkoisena kuohuva vesi kertoo aallon päälle muodostuneesta vastakkaisesta virtauksesta, jolloin vesi putoaa voimakkaasti ylävirtaan päin. Varsinaisia kilpailulajeja koskimelonnassa on freestyle, slalom ja whitewaterrace eli koskisyöksy.
Kaikissa näissä muodoissa elementti on sama, mutta tapa liikkua eri ja tämän vuoksi kulkupelien malli vaihtelee suuresti. Kuitenkin vedessä liikkuessa pätee samat perusteet.
Creekkausta eli kosken laskua
Retkimeloessa jokia pitkin tulee melottua koskien läpi. Virtapaikka voi olla helposti läpilaskettavissa sisältäen pari väistettävää kiveä ja kuohuvaa vettä tai äärimmilleen vietynä kyseessä voi olla jonkinasteinen vesiputous. Aina ei ole pakko laskea läpi, vaan pahat könkäät voi kiertää.
Koskiluokitukset menevät helposta I:stä VI:seen, joista korkein luokka tarkoittaa äärimmäisen vaikeaa, jossa pieni virhe johtaa hengen lähtöön. Näiden lisäksi on luokitus X, joka tarkoittaa laskukelvotonta. Luokitus ei ole tasaportainen, vaan jokainen vaikeusaste sisältää aina suuremman skaalan koskia.
Normaali harrastustoiminta tapahtuu 99 prosenttisesti II ja III-luokan koskissa. Tätä suuremmissa luokissa riskit kasvavat, sillä esimerkiksi II-IV -luokan Matkakoskessa kaatunut meloja saattaa hävitä 45 sekunniksi veden alle.
Pikkuhiljaa ympäri maailman X luokan kosket ovat muuttuneet VI -luokan koskiksi, kun ne on laskettu läpi. Suomessa on muutama X -luokan koski, kuten vesiputouksena tunnettu Pitsusköngäs, joka komeilee Haltin vaellusreitin varrella. Kutosluokan koskia on esimerkiksi Kuusamon Karhunkierroksen varrella oleva Jyrävä. Tosin se on laskettu onnistuneesti useammankin kerran.
Slalom eli kanoottipujottelu
Koskipujottelu on alppihiihtäjien kehittämä kesälaji. Ranskan Alpeilta alkunsa saanut kanoottislalom on ollut olympialaji vuodesta 1972. Slalomissa kosket lasketaan alas keppejä kiertäen kuten alppihiihdossa. Pujottelu on ylivoimaisesti paras tapa oppia koskimelonnan oikea perustekniikka ja kajakin hallinta. Sen jälkeen on helppo siirtyä harrastamaan mitä tahansa melontaa.
Koskisyöksy eli WWR
Koskisyöksyssä on tarkoitus tulla koski noin viiden kilometrin joki- ja koskiosuuksia alas mahdollisimman nopeasti pystyssä. Laji vaatii hyvää koskenlukutaitoa, kestävyyttä ja hurjapäisyyttä.
Teksti: Aksana Kurola