ROVANIEMEN MELOJIEN JUNIORITOIMINTA

Rovaniemen melojien nuorisotoiminnan ohjaavia arvoja ovat liikunnan riemu, yhdessä tekeminen ja hauskanpito. Perustamme noin 10-16 -vuotiaille lapsille ja nuorille tarkoitetun melonnan harrasteryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa kesän ajan ja noin kerran kuukaudessa talvikaudella. Ryhmään pääsee mukaan osallistumalla ensin melontakouluun. Osallistumisen ehdottomana edellytyksenä on uimataito. Melontaan tarvittavat varusteet saa seuralta.

Lasten ja nuorten 3-päiväinen melontakoulu järjestetään vuonna 2021 ma-ke 5.-7.7.2021 klo 13-16:30 seuran vajalla. Melontakoulussa tutustutaan melontaan turvallisesti ja opitaan melonnan perustaidot leikkimielisten tehtävien kautta. 

Melontakoulun jälkeen ryhmä kokoontuu viikkoharjoituksiin maanantaisin klo 17-18:30, elokuun loppuun asti. Viikkoharjoituksissa jatketaan melonnan opettelua erilaisten leikkien ja pelien kautta, tutustutaan lisää melonnan eri muotoihin ja retkeillään lähivesillä. Talvella melontaharjoituksia jatketaan uimahalli Vesihiidessä marraskuulta huhtikuulle, noin kerran kuussa. 

Nuorisotoimintaa ohjaavat Rovaniemen melojien vapaaehtoiset ja vastuulliset melonnanohjaajat.

Harrasteryhmämaksu vuodelle 2021 on 100 euroa. Maksu sisältää jäsenmaksun ja ohjatun toiminnan (melontakoulu, viikkotreenit ja loppuvuoden uimahalliharjoitukset). Harrasteryhmäpaikka on maksusuorituksen jälkeen sitova, eli emme lähtökohtaisesti palauta osallistumismaksua, jos osallistuminen peruuntuu. Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse ohjeet osallistumismaksun maksamiseen ja lisätietoa melontakoulusta ja viikkoharjoituksista. 

Ilmoittautumiset ja tiedustelut nuorisovastaavalle, Sirkelle, sähköpostitse osoitteeseen nuorisovastaava@roimeloo.net. Kerro ilmoittautumisessa osallistujan nimi, ikä, huoltajan nimi ja sähköposti sekä puhelinnumero. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa.